Tältä sivulta löydät yleiset ohjeet, kuinka käynnistät kansalaiskävelyt omalla paikkakunnallasi. Asiaa voidaan käydä läpi tarkemmin, kun otat yhteyttä yhteydenottolomakkeella ja kerrot suunnitelmistasi.

Kansalaiskävelyjen käynnistämisen edellytykset
Kansalaiskävelyn konsepti on varsin yksinkertainen. Sen oppiminen ja toistaminen kertaluontoisesti ei ole kummoinenkaan haaste. Sen sijaan suunnittelua vaatii se, että toiminnan saa rakennettua jatkuvaksi siten, että kukaan avainhenkilöistä ei kuormitu liikaa. Tärkein tehtävä aivan aluksi on löytää muutama henkilö paikkakunnaltasi, jolla on halua ja kykyä sitoutua toiminnan organisoimiseen. Hyvä tiimi on onnistumisen edellytys.
Ainakin nämä tehtävät kannattaa hoitaa
- Etsi motivoitunut tiimi
- Tutustukaa yhdessä kansalaiskävelyn etikettiin
- Suunnitelkaa ja sopikaa työnjako
- Suunnittele kansalaiskävelyn reitti
- Suunnitele aikataulu (paras olisi viikoittain toistuva tapahtuma)
- Mieti, mistä ja miten osallistujille saadaan kylttejä ja lentolehtisiä. Mitä sisältöä lentolehtisiin tulee? Kuka laatii ja tulostaa ne?
- Ilmoita suunnitellusta kansalaiskävelystä poliisille ja suunnittele tapahtuma turvalliseksi yhdessä poliisin kanssa
- Laadi kansalaiskävelyn markkinointiviestit
- Markkinoi tapahtumaa useissa markkinointikanavissa
- Rohkaise ihmisiä osallistumaan kansalaiskävelyyn ja tuomaan esiin kunkin omat muutosta kaipaavat asiat
- Saavu kokoontumispaikalle hyvissä ajoin
- Anna kävelijöille selkeät toimintaohjeet
- Kävelkää reitti suunnitelman mukaan
- Ala suunnitteleman jo seuraavan viikon kansalaiskävelyä



Ilnspiraatiota oman kyltin tekemiseen
Oheinen sanapilvi on muodostettu Oulussa kansalaiskävelyillä tai Valkohaalareiden käytössä olevien kylttien sisällöstä. Mitä useammin sana toistuu kylteissä, sitä suuremmalla fontilla se löytyy sanapilvestä. Sanapilven alta löydät kuvat käytössä olleista kylteistä. Nämä ovat vain esimerkkejä innoittamaan oman kylttisi tekemistä. Se on luovaa mukavaa puuhaa. Materiaalina voi käyttää vaikka pahvilaatikkoa, joka on päällystetty sopivan värisellä paperilla. Pahvin voi myös maalata, jolloin kyltistä tulee kestävämpi.
